Suomessa järjestetään vuosittain teknologiakonferensseja ja messuja, jotka houkuttelevat ihmisiä paikanpäälle ympäri maailmaa. Olemme valinneet niistä muutamat mielenkiintoiset nimet. On ymmärrettävä, että kyseessä on hyvin subjektiivinen lista, eikä datan kuten kävijämäärien mukaisesti järjestetty sellainen. Halusimme mainita pari tapahtumaa, jotka ovat kuitenkin suhteellisen erilaisia kaikki luonteeltaan. Paljon muitakin hienoja teknologiseen kehitykseen perustuvia tapahtumia järjestetään suomessa vuosittain.
Slush
Helsingin messukeskuksessa järjestettävä Slush kutsuu itseään koko maailman johtavaksi startup-tapahtumaksi. Vuonna 2021 se tapahtuu jälleen mitä todennäköisemmin, ja tapahtuma on suunniteltu 8000 kävijälle. Lukumäärä on melkoisen korkea, kun ajatellaan että kaikki sai alkunsa vaivaisen 300 ihmisen yhteen lyöttäytymisestä. Slush on pääasiallisesti opiskelijoiden ajama, voittoa tavoittelematon järjestö joka juhlii yrittäjyyttä. Slush-tapahtumat ovat levinneet ympäri maailmaa, mutta sen pääasiallinen, ja alkuperäinen tapahtuma on aina Helsingissä. Slush on nykyisin jopa trendi: Ihmisiä joilla ei edes ole suurempaa taustaa teknologiasta tai yrittäjyydestä tulee paikan päälle koska mahdollisuuksia on rajaton määrä tarjolla. Siinä missä Slush on hiukan ystävällisempi kenelle tahansa kiinnostuneelle, ovat seuraavat tapahtumat hiukan enemmän ammattilaisille suunnattuja.
Mindtrek
Mindtrek on kansainvälinen, suomen Tampereella järjestettävä vuosittain konferenssi, jossa katsastetaan tulevaisuuden teknologisiin trendeihin. Verkostointi muiden ammattilaisten kanssa on valokeilassa. Teemat vaihtelevat vuosittain, ja ammattilaisia kerääntyy paljon eri aloilta. Mindtrekin historia kantautuu aina vuoteen 1997, kun sitä kutsuttiin vielä nimellä ”Tampere Multimedia Competition”. Vuonna 2007 koko tapahtuman rakenne uudistettiin tavalla, joka teki siitä kansainvälisemmän. Avoin lähdekoodi ja avoin data ovat tärkeitä peruspilareita joka vuosi. Mindtrek sopii parhaiten yrittäjille, yritysjohtajille, kehittäjille, ohjelmoijille, IT-ammattilaisille sekä akateemikoille kuten tutkijoille ja professoreille. Ideana on kuitenkin tuoda paljon ihmisiä eri teknologian ja yrittäjyyden kentiltä yhteen.
TechDays
Teknologia-alan ammattilaiset ja ohjelmistokehittäjät tulevat paikalle TechDays-konferenssiin vuosittain. Mikäli olet aloittamassa omaa IT-yritystä, esim. tulevan sovelluksen muodossa, on tämä mahtava tilaisuus saada sanaa esille, inspiroitua, ja kenties kerätä tiimiä tai sijoittajia. TechDays on upea paikka verkostoitua muiden lahjakkaiden ihmisten kanssa. Vuonna 2021 tämä tapahtuma valitettavasti peruttiin pandemian vuoksi, mutta vuonna 2020 tapahtuma keräsi paikalle lähes 1000 alan ammattilaista. Paikalla oli myös 36 puhujaa sekä saman verran näytteilleasettajia. TechDays on Microsoftin sponsoroima tapahtuma, ja se järjestetään Slushin tapaan Helsingin messukeskuksessa vuosittain. Ympäristölle kestävä teknologinen kehitys on tärkeä osa TechDayssin ohjelmistoa.